Haetaan ohjauksen ja opiskelijakulttuurin asiantuntijaa opiskelijakunta METKAan

Haemme ohjauksen ja opiskelijakulttuurin ammattilaista Suomen suurimpaan ammattikorkeakouluyhteisöön. Haemme henkilöä, joka ui kuin kala vedessä uusien ja erilaisten ihmisten kanssa, esiintyy mielellään ja jolta somekin sujuu. Suomen ja englannin kielen sujuva osaaminen on työssä ehdoton vaatimus, ruotsi plussaa. Työssä pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan ammattikorkeakoulukentän suurimpia koulutuksia ja tapahtumia sekä tutustumaan erilaisiin ihmisiin. Korkeakoulukentän tuntemus ja kokemus ohjauksesta tai tapahtumien järjestämisestä lasketaan eduksi.

Työympäristö on rento ja lämmin. Työaika sijoittuu pääsääntöisesti toimistoaikaan arkipäiville, mutta välillä myös iltoihin ja viikonloppuihin. Tarjoamme toistaiseksi voimassaolevan työsopimuksen PALTAn Ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien TESn mukaisella palkkauksella ja mahdollisuuden osallistua kattojärjestömme sekä muiden järjestöjen koulutuksiin. Toimistomme sijaitsee Helsingin keskustassa, mutta työtä tehdään ympäri pääkaupunkiseutua.

Lähetä hakemuksesi ja CV osoitteeseen rekry[ät]metkaweb.fi
Käsittelemme hakemukset siinä järjestyksessä kun ne saapuvat meille.

Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätiedot:

Puhelimitse:
Tiistaina 8.8. klo 13-16, puh. 050 355 5045
Perjantaina 11.8. klo 10-16, puh. 050 355 5199

Sähköpostilla:
rekry@metkaweb.fi

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA on vuonna 2008 toimintansa aloittanut opiskelijoiden edunvalvontaan ja palveluun keskittyvä julkisoikeudellinen yhteisö. Opiskelijakunta METKA vastaa noin 16 500 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijan koulutus- ja sosiaalipoliittisesta edunvalvonnasta sekä palvelujen tuottamisesta opiskelijoille ja henkilökunnalle. Opiskelijakunnan toimintaa toteuttaa palkkiollinen työhallitus sekä kahdeksan palkattua työntekijää.

Opiskelijoiden kannanotto sosionomien (AMK) lastentarhanopettajan kelpoisuuden säilyttämisestä

Me, ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat, METKA (Metropolia Ammattikorkeakoulu), O’Diako (Diakonia-ammattikorkeakoulu) ja Laureamko (Laurea-ammattikorkeakoulu) ilmaisemme suuren huolemme opetus- ja kulttuuriministeriön julkaiseman selvityksen Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017-2030 esitykseen, joka ottaa kantaa duaalimalliin sekä siihen, kuka saa ja kuka ei saa toimia tulevaisuudessa varhaiskasvattajana lastentarhanopettajan ammatissa. Tämä selvitys aliarvioi sosionomin (AMK) koulutusta ja pätevyyttä, ja on unohtanut lapsen edun.

 

Esitys on, että jatkossa vähintään 40 % päiväkotien henkilöstöstä olisi varhaiskasvatuksen opettajia ja 60 % joko varhaiskasvatuksen sosionomeja tai lastenhoitajia.

Opiskelijakunta O’Diakon hallituksen puheenjohtaja Iiris Hynönen kommentoi: “Uudistuksessa lisättäisiin päiväkodeissa ‘kiintiöitä’ yliopistotaustaisille varhaiskasvattajille ja näin huononnettaisiin sosionomien työllistymismahdollisuuksia ja asemaa varhaiskasvatuksen ammattilaisina. Varsinkin, kun tällä hetkellä aiemmin mainituista on muutenkin pulaa, on tämä esitys varsin paradoksaalinen.”

 

Sosionomin koulutus kestää tällä hetkellä 3,5 vuotta ja käytännössä suuri osa opinnoista käsittelee varhaiskasvatusta, lapsia ja perheitä sekä varhaiskasvatuksessakin todella tärkeää palveluohjausta. Kokonaisuus sisältää vähintään 60 opintopistettä varhaiskasvatuksen opintoja, didaktiikkaa ja sosiaalipedagogiikkaa, joita opettavat korkeasti koulutetut varhaiskasvatuksen asiantuntijat. Sosionomeilla on siis osaamista lapsen ja tämän perheen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen sekä tavoitteelliseen ja vahvan pedagogiseen varhaiskasvatukseen. Olemme huolissamme siitä, että selvityksessä on esitetty 25 opintopisteen täydentävää kokonaisuutta vain nykyisille varhaiskasvatuksessa työskenteleville sosionomeille, mutta sosionomiopiskelijoille ei tällaista mahdollisuutta tarjota.

 

On lasten ja perheiden etu, kun varhaiskasvattajina toimii moniammatillinen ryhmä erilaisia osaajia. Tällä tavoin voimme säilyttää varhaiskasvatuksen laadun, kun erilaisista koulutustaustoista tulevat varhaiskasvattajat tekevät yhdessä työtään ja oppivat toisiltaan. Kasvatus on yhteisöllistä työtä ja tarvitsee mahdollisimman monipuolista osaamista. Tehtävänkuvien teroittaminen voidaan tehdä myös hyvin, jos kuunnellaan sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen edustajia, varhaiskasvatuksen asiantuntijoita ja päiväkotien henkilökuntaa.

 

“Kaikki koulutus on arvokasta, minkä vuoksi työelämä tarvitsee erilaisia tekijöitä. Lastentarhanopettajien ei tarvitse olla kaikkien samalla tutkinnolla opiskelleita, vaan heillä saa olla erilaista osaamista, kunhan se on riittävää,” sanoo hallituksen puheenjohtaja Maria Jokinen opiskelijakunta METKAsta.

 

Maria Jokinen

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA

 

Roope Kuivalainen

Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Laureamko

 

Iiris Hynönen

Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O’Diako

 

Lisätietoja:

Maria.Jokinen@metkaweb.fi

050 355 5045

metka_logo_fin_web-1080px logo

odiak_logo_violetti_225x225px

Viikon Vinkki XII/2017: Muutoksia luvassa HSL-liikenteeseen!

 HSL-banneri

Maanantaina 19.6. pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä on luvassa useita muutoksia.

Lipunmyynti lähijunissa lakkaa

Lipunmyynti lähijunissa lakkaa sunnuntaina 18.6. ja maanantaina lippu pitää olla ostettu ennen junaan nousemista. Matkakortilla lipun voi ostaa entiseen tapaan matkakortinlukijalla junaan nousun jälkeen. Konduktöörit toimivat jatkossa koko junassa matkustajia auttaen ja opastaen.

Lippuja voi ostaa jatkossa matkakortilla, HSL:n mobiililipulla (jossa lipun voi maksaa joko puhelinlaskussa tai luottokortilla) tai ostamalla lipun automaatista, R-kioskilta tai HSL:n muista myynti- tai palvelupisteistä (kartta täällä). Huomioi, että lippuautomaatteja ei vielä ainakaan ole kaikilla lähijuna-asemilla.

Lue lisää: https://www.hsl.fi/ohjeita-ja-tietoja/lipunmyynti-lahijunissa-paattyy-196

Polkupyöriä voi kuljettaa myös ruuhka-aikana

Polkupyöriä voi maanantaista alkaen kuljettaa lähijunissa tilan salliessa myös ruuhka-aikoihin. Tähän asti samanlainen käytäntö on ollut voimassa jo metroliikenteessä. Kyseessä on kokeilu, jonka jatko arvioidaan keväällä 2018. Vaunut, joissa on soveltuvin tila pyörille on merkitty valkoisilla pyörän kuvilla. Väljimmät vaunut ovat yleensä junien ei-Helsingin päässä. Muistetaan kunnioittaa toisia matkustajia ja käyttää ruuhka-aikaan harkintaa.

Lue lisää: https://www.hsl.fi/uutiset/2017/pyoraa-saa-196-alkaen-kuljettaa-lahijunassa-aina-kun-tilaa-10229

Lähijunaliikenne siirtyy kokonaan Flirt-juniin

Kaikki HSL:n lähijunaliikenne ajetaan maanantaista alkaen Flirt-junilla kun vanhemmasta junakalustosta luovutaan. Flirtit ovat koko pituudeltaan matalalattiaisia, mikä osaltaan mahdollistaa pyörien aiempaa paremman kuljettamisen.

Lue lisää: https://www.hsl.fi/uutiset/2017/hsl-alueen-lahijunaliikenteessa-kulkee-ainoastaan-flirt-junia-196-alkaen-10258

HSL:n liikenteessä siirrytään kesäaikatauluihin

Maanantaina HSL:n liikenteessä siirrytään kesäaikatauluihin. Samalla joidenkin Helsingin ja Vantaan bussilinjojen reitit muuttuvat.

Lue lisää: https://www.hsl.fi/liikennetiedotteet/2017/hsln-liikenne-kulkee-kesaaikatauluin-196-alkaen-10248

Tulevia muutoksia

Raitiovaunujen lipunmyynti lakkaa

Matkalippujen ostaminen raitiovaunuissa kuljettajalta päättyy vuonna 2018 HSL:n vyöhykeuudistuksen myötä. Samalla raitiovaunulippu poistuu käytöstä. Uudistuksella tavoitellaan sujuvampaa liikennettä, kun lippua ostavat eivät viivytä vaunujen liikkeelle lähtöä.

Lue lisää: https://www.hsl.fi/uutiset/2017/raitiovaununkuljettajien-lipunmyynti-lakkaa-ja-raitiovaunulippu-jaa-pois-kaytosta-10120

HSL:n liikenne siirtyy vyöhykemalliin

Helsingin seudun liikenne siirtyy vuonna 2018 vyöhykemalliin, joka ei perustu enää kuntarajoihin. Muutoksen myötä erityisesti lyhyet kuntarajat ylittävät matkat ovat matkustajille halvempia. Vyöhykemalli otetaan käyttöön, kun vanhat matkakortit on saatu vaihdettua uusiin HSL-kortteihin.

Lue lisää: https://www.hsl.fi/taksa-ja-lippujarjestelma

Matkakortin voi ladata myös netissä

Kun matkakortit saadaan vaihdettua uusiin HSL-kortteihin vuonna 2018 mahdollistuu myös matkakortin arvon ja kauden lataaminen netissä.

Lue lisää: https://www.hsl.fi/uudetlaitteet/matkustajalle

Opiskelijoiden tuet muuttuvat

Opintotuen ja opiskelijoiden asumisen tuen muutokset

Opiskelijat siirtyvät yleiseen asumistukeen

Opiskelijoiden saamiin tukiin tulee muutoksia 1.8.2017 alkaen. Opiskelijat siirtyvät opintotuen asumislisästä yleiseen asumistukeen. Kela katkaisee nykyisen asumistukesi automaattisesti ja yleistä asumistukea voit hakea jo toukokuun lopusta lähtien. Muista kuitenkin tehdä hakemus hyvissä ajoin ennen muutosta. Voit saada tukea takautuvasti elokuulta, jos hakemuksesi on Kelalla viimeistään syyskuun loppuun mennessä.

Huomioi siis, että sinun täytyy hakea erikseen yleistä asumistukea itse.

Samaan ruokakuntaan kuuluvat hakevat yhteisen asumistuen. Jos samaan ruokakuntaan kuuluva saa jo yleistä asumistukea, hänen täytyy hakea tuen tarkistamista.

 

Ruokakuntaan kuuluu:

  • Samassa asunnossa asuvat lähisukulaiset (avio- ja avopuolisot sekä isovanhemmat, vanhemmat ja lapset).
  • Muualla asuva puoliso ja alaikäiset lapset.
  • Yhteisellä vuokrasopimuksella asunnon vuokranneet.
  • Erillisellä vuokrasopimuksella osan asunnosta vuokranneet, jos he ovat vuokrasopimuksen tai sen liitteen mukaan vastuussa koko asunnon vuokrasta.
Ruokakuntaan ei kuulu:

  • Erillisellä vuokrasopimuksella osan asunnosta vuokranneet henkilöt, jos he eivät ole lähisukulaisia tai jos he eivät ole vuokrasopimuksen tai sen liitteen mukaan yhteisvastuussa koko asunnon vuokrasta.
  • Päävuokralainen ja alivuokralainen, jos he eivät ole lähisukulaisia.

 

Asumistuen määrä

Asumistuen määrään vaikuttaa ruokakuntaan kuuluvien bruttotulo, eli tulo ennen vähennyksiä. Jokaisen henkilön tulot arvioidaan joko keskiarvotulona tai jatkuvina tuloina.

Jatkuvaa tuloa käytetään laskennassa, jos henkilön tulot jatkuvat samanlaisina 3 kuukautta. Keskiarvotuloa käytetään, jos henkilön tulot vaihtelevat eivätkä pysy samoina vähintään 3 kuukautta. Keskiarvotulon arvioinnissa otetaan huomioon henkilön kaikki tulot seuraavan 12 kuukauden aikana.

Palkkatulosta, elinkenotoiminnan tulosta tai maatalouden tulosta tehdään 300e/kk ansiotulovähennys, eli näistä saaduista tuloista huomioidaan 300€ vähemmän tuloa laskettaessa.

Tarkista tulorajataulukoista tulojen alaraja, jolloin tulot eivät vaikuta asumistuen määrään sekä tulojen yläraja, jolloin asumistukea ei voi saada.

Enimmäisasumismenoihin vaikuttaa ruokakunnan koko ja asunnon sijaintikunta. Tarkista enimmäisasumismenojen taulukosta oman ruokakuntasi ja asuinpaikkasi vaikutus.

 

Muistilista opiskelijoiden yleisestä asumistuesta

  • Asumistukea voi saada Suomessa asuva henkilö. Ulkomaalainen voi saada asumistukea, jos hän kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin.
  • Vuokralla asuminen on todistettava vuokrasopimuksella. Asumistukea ei myönnetä hotelli- tai laitosasumiseen eikä tilapäismajoitukseen (esim. opiskelijoiden hätämajoitukseen).
  • Asumistuki maksetaan kuukauden ensimmäisenä pankkipäivänä. Se maksetaan hakijan hakemuksessa ilmoittamalle pankkitilille tai se voidaan maksaa suoraan vuokranantajalle.
  • Asumistuen saaminen ei edellytä opiskelua. Asumistuessa ei huomioida opiskelukuukausia tai opintotuen enimmäisaikoja, mutta opintoraha huomioidaan tulona. Opintolainaa ei huomioida tulona.
  • Asumistuki ei vaikuta opintotuen saamiseen. Sitä ei huomioida tulona opintotuessa.
  • Asumistukea ei myönnetä opiskelijalle, joka voi saada opintoihin kuuluvan maksuttoman asunnon. Asumistuki voidaan kuitenkin myöntää, jos et voi ottaa asuntoa vastaan ja sinulla siihen on erityinen syy. Syyt ovat pääosin samat kuin opintotuen asumislisässä (ks. Maksuton asuntolapaikka asumislisässä).
  • Jos olet alle 18-vuotias itsenäisesti asuva (et asu vanhempasi luona), voit saada yleistä asumistukea, jos sinulla on ansiotuloja tai saat opintotukea tai muuta tukea. Hae ensin opintotukea. Jos sinulle myönnetään opintoraha tai opintolainan valtiontakaus, voit hakea asumistukea. Kela ei tutki sitä, nostatko opintolainaa.
  • Jos sinä, puolisosi tai muu perheesi asutte opintojen vuoksi useammassa asunnossa, voitte saada asumistuen vain yhteen asuntoon. Teidän on valittava, mihin asuntoon haette yleistä asumistukea.
  • Jos olet vuokrannut asunnon vanhemmaltasi tai jos vuokra-asunto on vanhempasi omistama, voit saada asumistukea samoin ehdoin kuin muutkin tuensaajat.
  • Jos saat asumistukea, sinun on välittömästi ilmoitettava Kelalle tulojen olennaisesta muutoksesta, muutoksista ruokakuntaan kuuluvien henkilöiden määrässä ja muista asumistukeen vaikuttavista muutoksista.

Lähde: http://www.kela.fi/opiskelijoiden-tukien-muutokset

Korkeakouluopiskelijoiden opintotukimuutokset

Korkeakouluopiskelijoiden opintorahan määrä laskee, sillä se yhtenäistetään toisen asteen opintorahojen tasolle, eli opintorahaa saa enintään 250,28€/kk.

Uusien opiskelijoiden enimmäistukiaika lyhenee 2 kuukaudella. Samoin toisen tutkinnon suorittavien opintotukiaika lyhenee 54 tukikuukauteen. Kokonaistukiaika säilyy edelleen samana, eli 1.8.2014 jälkeen aloittaneilla 64 tukikuukautta ja ennen 1.8.2014 aloittaneilla 70 tukikuukautta.

Opintolainamuutokset

Opintolainan määrä nousee 400€ kuukausilainasta 650€ kuukausilainaan. Jos lainatakaus on myönnetty koko opiskeluajallesi, saat heinäkuussa 2017 automaattisen päätöksen lukuvuoden 2017-2018 opintolainasta.

Muutokset tulovalvontaan

Tukivuodesta 2016 lähtien, eli helmikuussa 2018 tehtävässä tulovalvonnassa tulojen takaisinperinnän korotus on 7,5%, kun se aiemmin on ollut 15%.

Jos vuositulosi ylittävät opintotuen vuositulorajan, peru tai palauta loppuvuoden 2017 tukikuukausia, joilta et saa asumislisää ja joilta saat pienempää opintorahaa. Älä siis peru alkuvuoden 2017 tukikuukausia.

Vuositulorajoja korotetaan vuonna 2018, mutta uudet tulorajat ovat tiedossa vasta loppuvuodesta 2017.

Tukien muutokset yhteensä

Useimpien opiskelijoiden tuki suurenee muutosten myötä, mutta se muuttuu lainapainotteisemmaksi.

Tuen määrä voi suurentua 450€, tai laskea 40€. Opintotuen ja asumistuen yhteismäärä on 1175-1305€. Ilman asumistukea opintotuen määrä on 900€.

Opintorahaa saa 250,28€/kk. Tämän lisäksi opintolainaa myönnetään 650€/kk. Nämä muodostavat yhteensä 900€/kk opintotuen. Ennen yleiseen asumistukeen siirtymistä opintotuen yhteismäärä oli 850-940€/kk.


Mitä pitää muistaa tehdä?

Kela tarkistaa aiemmin myönnetyt opintotuet pääasiassa automaattisesti. Suurin osa opintotuen saajista saa takistuspäätöksen toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa.

Hae opintotukea, jos et saa sitä vielä.

Hae 1.8.2017 alkavaa yleistä asumistukea jo toukokuun lopusta, jos tiedät syksyn tulosi, asumismenosi ja muut asumisolosuhteet.

Lue lisää:

Kela: Opintotuen ja opiskelijoiden asumisen tuen muutokset 1.8.2017

Jos sinulle jäi kysymyksiä, ole yhteydessä meihin osoitteessa edunvalvonta@metkaweb.fi!

HAKU: Opiskelijapalvelut Oy:n hallitus 2017-2018

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKAn omistama osakeyhtiö (Metka Opiskelijapalvelut Oy) tuottaa Metka Cafen kahvila- ja cateringpalveluita Metropoliassa sekä järjestää tapahtumia. Osakeyhtiölle valitaan vuosittain hallitus ohjaamaan ja kehittämään toimintaa. Opiskeliakunta METKAn hallitus nimeää uuden hallituksen ja haku hallitukseen on auki 8.5.2017 asti. Hallitukseen valitaan puheenjohtaja, sekä 1-4 varsinaista hallituksen jäsentä ja 1-4 varajäsentä.

Tietoa hallituksessa toimimisesta:

Hallitustyö on käytännössä vastuunkantoa – hallitus on vastuussa yhtiön toiminnasta ja sen toimintaa ohjaa osakeyhtiölaki. Ylin vastuu hallituksen jäsenellä on omistajalle.

Hallitustyöskentely avaa mahdollisuuksia tehdä töitä tosielämän tarpeisiin. Opiskelijalle voi avautua mahdollisuus suunnitella yrityksen markkinointia tai rahoitusaseman parantamista. Osakeyhtiöllä on tulossa suhteellisen suuria investointeja vaativa laajentuminen lähivuosina, joten tässä on tilasuus olla mukana laajentamassa liiketoimea. Arvostamme myös ravintola- ja tapahtumaliiketoiminnan osaamista sekä markkinointiviestinnän taitoja.

Hallitustyöskentely on luottamustoimi, josta maksetaan hallituksen jäsenille kokouspalkkio ja hallituksen puheenjohtajalle vuosikohtainen puheenjohtajapalkkio. (vuonna 2016 700 e /vuosi).

TÄYTÄ HAKEMUS TÄSTÄ

Lisätietoja Metka Opiskelijapalvelut Oy:stä : http://opiskelijapalvelut.fi/.

Kysymykset:

Maria Jokinen
Hallituksen puheenjohtaja
tel. 050 355 5300

METKAn kevätjäsenkampanja on täällä!

Vielä ei ole myöhäistä uusia METKAn jäsenyyttä kesän ajaksi!  Käyttämällä METKAn kevätkampanjatarjouksen, saat jäsenyyden kevät- ja kesäkuukausiksi edullisella 12 euron hinnalla. Tällä hinnalla saat siis kaikki huikeat opiskelijaedut käyttöösi.

Jäsenyyden saat ostettua M-pisteeltä. Muista aina tarkistaa aukioloajat ennen kuin tulet käymään. Jäsenyys on voimassa syyskuun loppuun asti (digitaalisen opiskelijakortin voimassaolo päättyy jo heinäkuun loppuun).

Voit maksaa jäsenyyden myös suoraan METKAn tilille. Alla löydät ohjeet tilimaksuun.

  1. Maksa METKAn jäsenmaksu (12 €) METKAn tilille:
    1. Tilinumero: Nordea FI10 1555 3000 1099 68
    2. Viitenumero: laske henkilökohtainen viitenumerosi viitenumerolaskurilla.
    3. Saaja: metropolia/opiskelijakunta
  2. Kun olet maksanut jäsenyyden, lähetä maksutapahtumasta kuitti jäsenpalveluasiantuntijalle Lauralle (laura.karilainen@metkaweb.fi). Tämän jälkeen sinut lisätään jäseneksi rekisteriimme ja digitaalinen kortti alkaa toimia sinulla n. vuorokauden kuluttua.

Jos sinulla on kysyttävää kevätkampanjaan liittyen, ota rohkeasti yhteyttä jäsenpalveluasiantuntija Laura Karilaiseen (laura.karilainen@metkaweb.fi).

TIEDOTE edustajiston kevätkokouksesta

Metropolian opiskelijoista koostuva edustajisto on olemassa opiskelijoita varten. Edustajistolla on päätäntävalta merkittävistä opiskelijaa koskettavista asioista, kuten METKAn järjestämistä tapahtumista ja palveluista sekä opiskelijakunnan jäsenmaksusta. Äänioikeutettuja kokouksessa ovat syksyn vaaleissa valitut edaattorit, mutta kaikilla jäsenillä on oikeus olla paikalla ja kertoa mielipiteensä.

Kokouksessa tehtiin seuraavia päätöksiä:

1. Valittiin Metropolia Ammattikorkeakoulun hallitukseen opiskelijaedustajaksi Jemi Heinilä vuodeksi.
2. Päätettiin jäsenmaksukampanjasta: loppukevään ajan puolenvuoden jäsenyys 12e
3. Edustajisto valitsi vaalilautakunnan vuodelle 2017. Valittiin vaalilautakuntaan Atte Lainejoki, Miihkali Härkönen, Mira-Pauliina Puhakka, Sanni Laitila ja Santeri Lindewall. Varajäseniksi Elina Kynnysmaa, Helmi Hämeri ja Tero Hakala. Puheenjohtajaksi valittiin Outi Häkkinen.
4. Hyväksyttiin vuoden 2016 toimintakertomus ja tilinpäätös 2016
5. Myönnettiin tili- ja vastuuvapaudet vuoden 2016 hallitukselle.
6. Päätettiin lisätalousarviosta
7. Hyväksyttiin OPKU6-hanke (keskustelu käytiin edustajiston kokouksessa suljetuin ovin). Hanke on pääkaupunki seudun Ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien yhteinen tuotteistus ja palvelumuotoilu hanke.

Lisätietoa kokouksen asiakirjoista sekä päätöksistä antaa edustajiston puheenjohtaja
(outi.hakkinen@metkaweb.fi)

Muutoksia M-pisteen kevään aukioloajoissa

Kevätlukukausi on jo ehtinyt pitkälle ja suurin osa opiskelijoista on tässä vaiheessa ehtinyt saamaan tuoreet opiskelijakorttinsa tai uusimaan lukuvuositarran opiskelijakorttiinsa. M-pisteellä on tällä hetkellä siis kovin hiljaista ja siitä syystä olemmekin päättäneet supistaa aukioloaikoja hieman aiemmista.

M-pisteen loppukevään aukioloajat ovat:

  • Ma: SULJETTU
  • Ti: 12 – 18
  • Ke: 9 – 11, 12 -1 6
  • To: 8 – 11, 12 – 16
  • Pe: SULJETTU

 

Muista myös aina tarkastaa M-pisteen aukiolojat täältä poikkeusaukiolojen varalta!

Elokuusta lähtien otamme jälleen käyttöön pidemmät aukioloajat. Jos et jostain syystä pääse M-pisteelle kyseisten aukioloaikojen puitteissa, voit aina olla yhteydessä jäsenpalveluasiantuntija Laura Karilaiseen (laura.karilainen@metkaweb.fi, 050 350 1603) ja sopia ajan opiskelijakortin tai tarran haulle.

Hae jäsenhankintatyöryhmään

Edustajisto on päättänyt perustaa ja nimetä opiskelijakunnan toimintaan ja tulevaisuuteen vaikuttavan jäsenhankintatyöryhmän. Työryhmän toimikausi on kalenterivuosi 2017 ja se vaatii työskentelyyn sitoutumista tuloksien saavuttamiseksi. Työryhmää vetää hallituksen jäsen ja työryhmä asettaa itselleen tavoitteet ensimmäisessä kokoontumisessaan.

Työryhmään osallistuu hallituksen jäseniä, edustajiston edustaja sekä avoimella haulla valittavat edustajat. Paikkoihin voi hakea alla olevalla lomakkeella. Hakemukset tulee toimittaa mennessä 8.5.2017 Työryhmän jäsenille ilmoitetaan valinnasta saman viikon aikana.

Työryhmän työkieli on Suomi.

JÄSENHANKINTATYÖRYHMÄ

Hallituksen edustus: Valtteri Markula, Josse Puolokainen ja opiskelijakunnan edustajistosta Sonja Pääsukene ja Jere Savela sekä avoimella haulla kaksi (2) jäsentä.

METKAn jäseniä on hieman yli 6000 melkein 16 000 opiskelijasta. Tilanne voisi olla paremmalla tolalla ja näin ollen turvata opiskelijakunnan taloudellisen tulevaisuuden ja opiskelijan edunvalvonnan. Työryhmä pohtii uusia jäsenhankinnan ja -pidon keinoja ja vanhojen kehittämistä orientaatioviikoille ja erityisesti niiden välille, ja tuo esityksiä toimenpiteistä hallitukselle. Työryhmä kokoontuu 2-5 kertaa lukukaudessa

HAE MUKAAN

Viikon Vinkki VIII/2017: Vinkkejä vaaleihin!

Viikon alussa METKA julkaisi kuntavaalisivut, joilta löydät vinkkejä miten äänestää ja Metropolialaisia opiskelijoita ehdolla vaaleissa.

Iso kysymys monella kuitenkin on ketä äänestää. Hyvää apua tähän löytyy vaalikoneista. Esimerkkejä 2017 kuntavaalikoneista ovat Ylen vaalikone, Helsingin Sanomien vaalikone, Iltasanomien vaalikone, MTV:n vaalikone.

Ehdokkaat ja puolueet tekevät myös aktiivista vaalityötä kaduilla. Voit käydä jututtamassa ehdokkaita Helsingissä esimerkiksi Narinkkatorilla, Espoossa vaikkapa Sellossa ja Vantaalla muun muassa Tikkurilassa Kauppakadulla! Ehdokkaat kertovat mielellään itsestään, mutta voit myös tentata heitä vaikka puolueen kannoista.

Kunnallisvaaleissa äänestät ehdokasta, mutta äänesi vaikuttaa myös puolueen (tai vaaliliiton) vaalitulokseen. Löydetetyäsi hyvän ehdokkaan, on hyvä myös käydä läpi puolueen yleisiä kantoja sinulle tärkeisiin asioihin. Toisaalta jos tunnet itsellesi läheisen puolueen, on hyvä aloittaa ehdokashaku sen sisältä!

Tärkeintä vaaleissa on kuitenkin antaa äänesi. Jos et äänestä, hyvä ehdokas ei välttämättä pääse päättämään asioistasi. Toisaalta valtuustoon saatetaankin valita joku, joka ei edusta sinun kantojasi yhtään!

facebook_coverphoto_pun_828x315