13/04/2017

Kohti neljän kampuksen mallia

Tällä kertaa blogissa METKAn puheenjohtaja Maria Jokinen esittelee meneillään olevaa kampusprojektia.

kampuskartta_ilman_logoa-620x439

Metropolian neljän kampukselle projekti alkaa saada vihdoinkin opiskelijoille konkreettisesti näkyviä tuloksia aikaan!

Ensimmäinen kampusmuutto lähestyy jo hyvää vauhtia ja Myllypuron rakennus alkaa kohota kohti korkeuksia. Myyrmäessä uusi siipi on hyvällä tolalla ja leppävaaraankin on opiskelijoita jo siirtynyt vanhoilta kampuksiltaan. Projekti on ollut pitkä ja eikä se vielä hetkeen ole täysin valmis mutta kohti parempaa mennään.

Neljän kampuksen mallin uskotaan tuovan yhteisöllisyyttä ja parempaa henkeä korkeakouluumme. Olen asiasta aivan samaa mieltä. Nykyiset 22 kampustamme ei tuo opiskelijoita yhteen vaan erottaa heidät. Tarvitsemme yhteishenkeä korkeakoulukulttuurin luomiseksi ja hyödyntääksemme sitä Metropolian vahvuuksia, poikkitieteellisyyttä ja monipuolisuutta.

METKAn tarkoitus on näkyä ja kuulua joka kampuksella olennaisena osana. Olemme tuomassa jok’ikiselle kampukselle oman M-pisteen sekä Metka Cafen. Tällä tavoin tuomme myös opiskelijakuntaamme lähemmäs opiskelijaa.

Mutta missä mennään kampuksien kanssa? Tätä on helpoin lähteä purkamaan kampuksittain.

Lisää tietoa kampusprojektista:
http://blogit.metropolia.fi/neljalle-kampukselle

Arabia

arabianranta_kampus_4

Elokuussa lähes koko Metropolian kulttuurialojen opetus on siirtynyt Arabiaan. Tiloja tuolloin tulevat olemaan Arabia161 (Hämeentie 161), Arabia135 (Hämeentie 161) sekä vielä toistaiseksi Tuottamo.

Paljon puhuttu Arabia135:een muutetaan ensin väistötiloihin joista siirrytään lopullisiin tiloihin vuodenvaihteessa. Väistötilat tulevat olemaan osittain yhteiskäytössä Aalto yliopiston kanssa ja osittain vanhan Arabian tehtaan puolella. Musiikin opetus säilyy vielä toistaiseksi entisissä tiloissaan, mutta tulevat siirtymään vielä uusiin tiloihin, kun tällä hetkellä suunniteltava musiikin uudisrakennus valmistuu.

Arabia tulee saamaan loppupeleissä Metropolialaisuutta 1400 opiskelijaa ja 200 henkilöstön jäsenen edestä. En voi kuvitellakaan kuinka paljon se tuo uudenlaista pöhinää ja kulttuuria Arabiaan sekä millaisia mahdollisuuksia se tuo opiskelijoille.

Lisää tietoa Arabian kampuksesta:
http://www.metropolia.fi/tietoa-metropoliasta/kampukset/arabia/

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/380981-arabian-tehdas-heraa-viela-henkiin-katso-kuvasarja-suljetusta-tehtaasta

Myllypuro

Puro_Park_02-620x372

Myllypuron superkampus, itä-helsingin ensimmäinen korkeakoulukampus valmistuu lopullisesti elokuussa 2019.

Tämä tulee varmasti muuttamaan Myllypuroa pysyvästi, missä on opiskelijoita on myös elämää!

Missä tällä hetkellä kuitenkin mennään Myllypuron suhteen. Kamera kuvaa joka päivä rakennustyömaata joka pikkuhiljaa kohoaa kuopasta ylöspäin, syöden sisäänsä samalla Myllypuron metroaseman. Jo pelkästään arkkitehtuuri on tässä kampuksessa kiinnostavaa mutta Myllypuron kampus tulee olemaan suomen tihein korkeakoulukampus. Tämä mahdollistetaan erilaisilla ratkaisuilla ja ymmärryksellä, että korkeakoulutus elää murroksessa ja opetus ei ole aina pulpetissa istumista.

Myllypuroon muuttavat sosiaali -ja terveysala, rakennus- ja kiinteistöala ja korkeakoulun johto sekä hallinto. Kampukselle tulee lisäksi koulutustoimintaan tarvittavia liikunta-, terapia- ja laboratoriotiloja. Modernit kirjaston palvelut sekä Positia-hyvinvointipalvelut tulevat myös asukkaiden käyttöön.

Lisää tietoa Myllypuron kampuksesta:
http://www.metropolia.fi/tietoa-metropoliasta/kampukset/myllypuro/

http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/myllypuro

Leppävaara

leppavaara_kampus_2

Leppävaara on tulevaisuudessa Metropolian ICT-kampus. Espoossa sijaitsevalla kampuksella on toistaiseksi tieto- ja viestintätekniikan ja tuotantotalouden tutkinto-ohjelmien lisäksi rakennus- ja kiinteistöalan koulutusta, joka siirtyy Myllypuron kampukselle sen valmistuttua 2018. Vuonna 2016 Leppävaaran kampuksella tehdyn kuntokartoituksen perusteella kiinteistön omistajan, Espoon kaupungin kanssa neuvotellaan kampuksella tehtävistä korjaustoimenpiteistä ja niiden aikatauluista.
2018 Leppävaarassa on noin 2000 opiskelijaa ja henkilöstöä 140.

Leppävaaran kampuksen modernisointia jatketaan. Tavoitteena on oppimiseen, työntekoon ja energisoiviin kohtaamisiin koukuttavat tilat. Kampuksella kokeillaan uudenlaisia oppimisympäristöjä, joilla tuetaan yhteisöllistä, projektimaiseen työskentelyyn pohjautuvaa oppimista. Uusitussa aulassa pilotoidaan palvelukonsepteja parhaiden asiakaskäytäntöjen siirtämiseksi uusille.

Lisää tietoa Leppävaaran kampuksesta:
http://www.metropolia.fi/tietoa-metropoliasta/kampukset/leppavaara/

http://www.espoo.fi/leppavaara

Myyrmäki

Myyrmaki_Leiritielta_lounaaseen

Myyrmäen kampuksesta rakentuu teollisten teknologioiden, kestävän kehityksen ja kansainvälisen liiketoiminnan osaamiskeskittymä. Myyrmäessä lisäosan rakentaminen ja remontointi on alkanut vuonna 2016 ja valmistuu vuonna 2018. Kampuksen tilat ja opiskelijamäärä kaksinkertaistuvat. Opiskelijoita kampukselle tulee noin 3500 ja henkilöstöä 230.

Nelikerroksinen uudisrakennus sijoittuu nykyiselle tontille osittain nykyisen parkkipaikan päälle. Rakennuksen tulee runsaasti erilaisia teknisiä tiloja auto- ja konetekniikan sekä sähkö- ja automaatiotekniikan tarpeisiin. Ruokalatilat laajenevat vastaamaan kasvavaa ruokailijamäärää ja kirjasto siirtyy uudisrakennukseen.

Lisää tietoa Myyrmäen kampuksesta:
http://www.metropolia.fi/tietoa-metropoliasta/kampukset/myyrmaki/

http://www.vantaa.fi/asuminen_ja_ymparisto/kaavoitus_ja_maankaytto/kehittyvat_keskustat/martinlaakso-myyrmaki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *