27/03/2017

KUNTAVAALIT

Kuntavaalit pidetään 9. huhtikuuta 2017. Ennakkoäänestys on kotimaassa keskiviikosta tiistaihin 29.3.–4.4.

 

AIKATAULU:

Vaalipäivä sunnuntai 9.4.2017
Ennakkoäänestys kotimaassa 29.3.-4.4.
Ennakkoäänestys ulkomailla 29.3.-1.4.

 

MITÄ KUNTAVAALEISSA VALITAAN?

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin.  Kunnassa valittavien valtuutettujen lukumäärästä päättää valtuusto. Helsingin valtuustoon valitaan 85 jäsentä.

MIHIN VAIKUTAN?

Kuntavaaleissa valittavat valtuustot ovat suuren muutoksen edessä n. puolentoista vuoden jälkeen; vuoden 2019 alusta ne eivät enää päätä sosiaali- ja terveyspalveluista. Nämä budjettipainoltaan kunnan suurimmat tehtävät siirtyvät uusien maakuntien vastuulle.

Maakuntia ryhtyvät hallitsemaan maakuntavaltuustot. Ne valitaan suorilla vaaleilla, joista ensimmäiset on tarkoitus järjestää vuoden 2018 presidentinvaalien yhteydessä.

Kuntien keskeisiksi tehtäviksi jäävät muun muassa päivähoidoista, kouluista, tiehankkeista, kaavoituksesta, sekä elinkeino- ja kulttuuripalveluista päättäminen.

MITEN ÄÄNESTÄN?

Voit äänestää ennakkoon 29.3.-4.4. tai vaalipäivänä 9.4., jolloin kuntavaalien äänestyspaikat ovat avoinna kello 9–20. Äänestyspaikkoja on jokaisessa kunnassa vähintään yksi ja koko maassa noin 2 500.

MISSÄ ÄÄNESTÄN?

Äänestyspaikat voi katsoa osoitteessa vaalit.fi tai tästä kartasta, jossa on myös korostettu Metropolian kampukset. Huomaa, että varsinaisena vaalipäivänä saa äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeutetulle ennen vaaleja postitettuun ilmoituskorttiin. Muista ehdottomasti ottaa äänestypaikalle mukaan henkilöllisyystodistus!

Metropolian kampuksilta lähtevät opiskelijayhdistysten yhteislähdöt ennakkoäänestyksiin:

29.3. klo 13.00 – Leiritie 1, Vantaa, MeMo & Trombi

29.3. klo 15.00 – Bulevardi 31, Helsinki, UIO

29.3. klo 16.00 – Tukholmankatu 10, Helsinki, TXO

29.3. klo 16.15 – Lummetie 2, Vantaa, Demoni

29.3. klo 16.15 – Hämeentie 161, Helsinki, Demoni

4.4. klo 16.00 – Vanha Maantie 6, LEPO

VAALIT?

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut ja varavaltuutetut kaupunginvaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Kuntavaalit ovat välittömät, salaiset ja suhteelliset.

Välittömyys. Kuntavaalien äänioikeutetut äänestävät suoraan sitä henkilöä, jotka toivovat tulevan valituksi valtuustoon. Jokaisella ehdokkaalla on oma numeronsa, jonka äänestäjä kirjoittaa äänestystilanteessa saamaansa vaalilippuun.

Salaisuus. Kukaan ei voi saada selville, ketä kuntavaaleissa on äänestänyt tai onko jättänyt kuntavaleissa tyhjän äänestyslipun. (Tieto siitä, onko äänioikeutettu käynyt kuntavaaleissa äänestämässä, ei kuulu vaalisalaisuuden piiriin.)

Suhteellisuus. Puolueet saavat kuntavaaleissa valtuustopaikkoja suunnilleen samassa suhteessa kuin niiden ääniosuus on vaaleissa.

 

Metropolian opiskelijat kunnallisvaaleissa

Muun muassa seuraavat Metropolian opiskelijat ovat kunnallisvaaleissa ehdokkaina:

Alanko_Laura_01 (1)Laura Alanko

Helsinki

#887

Keskusta

Apuvälinetekniikka

Lisätietoja

 

2016_06_14_pk_jemi_0066

Jemi Heinilä

Helsinki

#390

SDP

Kulttuurituotanto

Lisätietoja

 

IMG_20170307_164650

Outi Häkkinen

Vantaa

#156

Vihreät

Liiketalous

Lisätietoja

 

IMG_4577

Maria Jokinen

Helsinki

#64

Kokoomus

Teollinen muotoilu

Lisätietoja

 

Vaali

Antti Lehto

Helsinki

#1062

Liberaalipuolue – Vapaus valita r.p.

Liiketalous

Lisätietoja

 

Markula_Valtteri_01

Valtteri Markula

Helsinki

#927

Keskusta

Kätilötyö

Lisätietoja

 

Kalle_PolkutieKalle Polkutie

Helsinki

#327

Vasemmisto

Sosiaaliala

Lisätietoja

 

Sonja19

Sonja Pääsukene

Vantaa

#18

SDP

Degree programme in social services

Lisätietoja

 

Minna SuominenMinna Suominen

Hollola

#99

Keskusta

Kätilötyö

Lisätietoja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *