Kaupunkipyörät saivat pienen lumipeitteen ennen kautensa loppua.

Kaupunkipyörät ovat menestys

Trafix ja Palmu Inc Finland toteuttivat HSL:lle käyttäjätutkimuksen kaupunkipyöristä. Käyttäjätutkimuksen seitsemän päähavaintoa maalaavat palvelulle hyvän kuvan:

  1. Kaupunkipyörät ovat kokonaisuudessaan todella pidettyjä.
  2. 25€ kausihintaa pidetään erittäin kohtuullisena.
  3. Kaupunkipyörät tarjoavat huolettoman liikkumisen.
  4. Kaupunkipyörät mahdollistavat joustavan yksisuuntaisen kulkutavan valinnan.
  5. Suurimmat yksittäiset käytön esteet ja käyttökynnyksen nostajat ovat pyörien heikko saatavuus erityisesti ruuhka-aikoina sekä 30 minuutin käyttöaikarajan mukanaan tuoma henkinen paine.
  6. Käytössä ja käytänteissä on paljon vaihtelua ja epäselvyyksiä esimerkiksi maksuissa, käyttöönotossa ja täydelle asemalle palauttamisessa.
  7. Kaupunkipyörien käyttäjistä iso osa on vielä ”aikaisia omaksujia” ja kaupunkikulttuurin tukijoita.

Toisaalta tutkimusraportissa on myös peilattu kyselyn tuloksia käyttäjädataan. Käytetyimmät asemat olivat metroasemien yhteydessä ja Rautatieasemalla. Kehitysideat käyttäjillä painottuivatkin suuresti määrään: Enemmän asemia, enemmän pyöriä.

Kehitysteemat onkin priorisoitu käyttäjänäkökulmasta järjestykseen:

  1. Saatavuuden ja toimintavarmuuden lisääminen.
  2. Käyttökynnyksen madaltaminen ja epävarmuuden vähentäminen.
  3. Yhtenäinen tieto ja käyttöönotto, yhdestä paikasta.
  4. Muita esiinnouseita teemoja, mm. ongelmatilanteiden hoito.

Hienoimpia uutisia selvityksestä oli kuitenkin yhteiskunnallisena vaikutuksena: jokainen Helsingissä kaupunkipyöriin satsattu euro tuottaa 3,7 euron hyödyn!

Tutustu käyttäjätutkimukseen tarkemmin täältä.

Espoo: Ehdota kaupunkipyörasemien sijainteja

Espoon kaupunki päätti kaupunkipyöräverkoston käyttöönotosta lokakuussa 2017. Alustavan verkostosuunnitelman mukaan kaupunkipyöräasemat sijoitetaan Länsimetron varrelle, sekä Leppävaaraan.

Espoo kuitenkin haluaa palautetta kaupunkipyöräasemien suunnitelluista sijainneista ja toivoo myös omia ehdotuksia. Voit vastata kyselyyn 10.12.2017 asti täällä.

Pyöräily ei pääty talveen: Vinkkejä talvipyöräilyyn

Vaikka kaupunkipyörät lähtevätkin talveksi pois, ei se tarkoita etteikö pyöräilyä voisi harrastaa talvellakin. Talvipyöräilyssä on kuitenkin omat haasteensa ja asiat, joita tulee ottaa huomioon. Pimeän ja lumen ei kuitenkaan tarvitse olla este sille, etteikö voisi esimerkiksi pyöräillä kouluun.

Asianmukaiset varusteet, rauhallinen ajotapa ja oman näkyvyyden varmistaminen valoin ja heijastimin turvaavat talvipyöräilyn kulun.

Pyörän valot ja heijastimet tulee pitää puhtaina. Lisäksi ajoasussa tai kypärässä on hyvä olla heijastimia, eikä haitaksi ole sekään että kypärä on kirkkaan värinen. Pimeällä ajettaessa pyörässä tulee olla etuvalo, jonka voi korvata myös pyöräilijään kiinnitetyllä valaisimella, esimerkiksi otsalampulla. Myös etu-, taka- ja sivuheijastimet täytyy olla kunnossa. On suositeltavaa käyttää myös takavaloa, jonka on oltava punainen.

Laki ei suoraan kiellä käyttämästä vilkkuvaa valoa pimeällä, mutta sitä ei suositella. Vilkkuvan valon tarkoitus liikenteessä on yleensä varoittaa, eikä ole merkkinä lähestyvästä ajoneuvosta. Toisaalta liian kirkas tai nopeasti vilkkuva valo voi häiritä muuta liikennettä, jolloin se on kielletty.

Tiemerkinnät voivat peittyä lumen alle, jolloin liikennemerkkien lukeminen on entistä tärkeämpää.

Liukkaalla kelillä tulisi välttää äkkinäisiä ajoliikkeitä.

Nastarenkaat lisäävät sekä turvallisuutta että ajomukavuutta.

Pyöräilykypärä on talvella erityisen suositeltava liukkaudesta johtuvan suuremman kaatumisriskin takia.

Paras säilytyspaikka pyörälle talvella on kuiva ja kylmä varasto, sillä lämpimässä säilytettyyn pyörään kertyy liikkeelle lähtiessä huurretta, kun ilman kosteus tiivistyy pyörään.

Lue lisää vinkkejä talvipyöräilyyn esimerkiksi Liikenneturvan nettisivuilta.

This post is also available in English.