Speksi on interaktiivista improvisaatioteatteria, johon kuuluvat musiikki- ja tanssiesitykset. Yleisön osallisuus on tärkeässä osassa. Spekseissä yleisö voi osallistua esitykseen huutamalla “Omstart!”, jolloin huutoa edeltävä kohtaus näytellään uudestaan. Omstarteihin voi liittää myös tarkennuksia, esimerkiksi “Omstart, kivikausi!”, jolloin lavalla olijat reagoivat toimimalla kohtauksessa tarkennuksen mukaan. Omstartien ansiosta jokainen näytös on ainutlaatuinen.
Speksi-näytelmillä on pitkät perinteet suomalaisessa opiskelijakulttuurissa. Speksit ovat tuttuja etenkin yliopistomaailmasta, mutta METKAn Speksi on Suomen ensimmäinen AMK-speksi. Speksien tuotannossa olennaista on yhteishenki ja yhdessä tekeminen, sillä kaikki tiimiläiset antavat olennaisen panoksensa esitykseen. Speksi on alusta loppuun täysin opiskelijoiden tekemä ja mahdollistaakin mitä mahtavimman monialaisen harrastuksen opiskeluiden oheen!
METKAn Speksi 2023 ylpeänä esittää: Kultistin kutsu!
Tervetuloa mukaan 1920-luvun höyrylaivaan, määränpäänä mystinen Arkhamin kaupunki! Matka saa ikävän käänteen kun laivalta löytyy ritualistisesti murhattu ihminen. Saavatko matkustajat ratkaistua arvoituksen vai menettävätkö he järkensä myrskyn keskellä? Yksi asia on varmaa – tästä reissusta ei selvitä ilman uhrauksia.
Kultistin kutsu vie meidän yli 100 vuoden takaiselle matkalle Atlantin valtamerelle läpi yllättävien mysteereiden, joissa sattuu ja tapahtuu. Esitys on kauhukirjailija H. P. Lovecraftin tuotannon inspiroima murhamysteeri. Tämän interaktiivisen musiikkiteatteriesityksen on ohjannut Anni Niemelä ja käsikirjoituksen ovat loihtineet Roope Kontio ja Mirja Erkinantti.
Esitykset:
- Ke 13.9.
- Pe 15.9.
- To 21.9.
- Pe 22.9.
- To 28.9.
- Pe 29.9.
Esitykset klo 18.00 Arabiasalissa (Muotoilijankatu 1b, 00560 Helsinki). Esityksen kesto n. 3 h (sis. väliajan).
Liput:
- Peruslippu 22€
- Opiskelijalippu 16€
- Jäsenlippu (METKA, Helga ja Laureamko) 8€
- Kannatuslippu 30€
- Ryhmälippu (väh. 5 hlö) 14€
Olet lämpimästi tervetullut astumaan kanssamme laivaan!
Ota yhteyttä
Mikäli sinulla heräsi kysyttävää, saat tuottajat näppärästi kiinni sähköpostitse osoitteesta speksi@metkaweb.fi.
Löydät meidät somesta!
Instagram: @metkan_speksi
Tiktok: @metkanspeksi
Facebook: @MetkanSpeksi
This post is also available in English.